perjantai 6. tammikuuta 2017

Tove Jansson: Taikatalvi


Tove Jansson; Taikatalvi  
Ruotsinkielinen alkupäeräisteos: Trollvinter
Suomentanut Laila Järvinen
Kansi: Markko Taina
Kannen kuva: Tove Jansson
Sivuja: 65
Julkaisuvuosi: 1958 (ruotsinkielinen alkuperäisversio 1957)
Elisa-kirjassa: https://kirja.elisa.fi/ekirja/taikatalvi

Olen siitä outo suomalainen, etten ole koskaan lukenut Muumi-kirjoja tai edes -sarjakuvia jotain pikaista vilkaisua lukuunottamatta. Televisiosta joskus tuli toki katsottua Japanissa animoitua sarjaa ja olivathan hahmot ihan hellyttäviä, mutta silti en erityisemmin innostunut aiheesta.

Tänä jouluna läheisen ostoskeskuksen joulukoristelu oli tehty Muumi-teemaan, ja kyllähän siinä jokin outo, lämmin tunne läikähti suomalaisessa sydämessä kun edes puolitutut hahmot seisoskelivat Muumi-talon kera trooppisessa talvessa. Joten tästä inspiroituneena päätin vihdoin ja viimein tutustua keitä nämä Muumit itse asiassa ovat.

Helmet-kirjahaasteen alettua sopivasti tämä myös valikoitui aloituskirjaksi - ja koska tuppaan ottamaan ohjeistukset joskus turhankin kirjaimellisesti niin tokihan minä aloitan myös haasteen järjestyksessä kohdasta 1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis.

Taikatalvi on kaunis nimi ja varsin kauniin kansikuvan lisäksi luokin jo maagisia ennakko-odotuksia itse tarinan suhteen. Onkin hieman yllättävää miten arkinen tarinan talven kuvaus loppujen lopuksi on jopa itse Muumilaakson asukkaita myöten. Tokihan he ovat satumaisia olentoja, mutta tuossa arkisuudessa ehkä loppujen lopuksi piileekin se Muumien isoin taika. Eivät he tee mitään mahdottomia sankaritekoja eikä heidän maailmansa ole tyypillisen satumaailman musta ja valkoinen vaan se kuten hahmotkin sisältävät paljon eri sävyjä koska kukaan ei ole täydellisen hyvä tai täydellisen paha.

Taikatalvessa Muumilaaksossa eletään talvea ja tyypillisesti se on aikaa, jolloin niin Muumit kuin valtaosa muustakin alueen väestöstä joko nukkuu talviunta (kuten Muumien perhe ja Pikku Myy siskoineen) tai on muuttanut lämpimämpään etelään (Nuuskamuikkunen). Muumipeikko herää yllättäen kesken talven eikä saa enää unta ja tästä alkaakin hänen oma pieni seikkailunsa talviseen maailmaan ja ihan uuteen vuodenaikaan tutustumisessa.

Tarinan alussa Muumipeikko on pelokas ja yksinäinen hahmo: hänen perheensä nukkuu, eikä hänellä ole juurikaan mitään tekemistä ja talon ulkopuolinen maailma vaikuttaa aivan vieraalta. Hänen uskallettuaan/tupsahdettuaan vihdoin ulos vastassa on outo, luminen maailma, missä elelee otuksia, mitä ei Muumilaakson kesässä näy. Muumipeikon oma ajatus onkin, että "tämä maailma kuuluu jollekin toiselle, jota minä en tunne." 

Pian Muumipeikko kuitenkin kohtaa Tuu-tikin, josta tuleekin Muumipeikon lisäksi tarinan keskeinen hahmo. Kun Muumipeikko on tarinassa eräänlaisella etsintämatkalla oleva nuori niin Tuu-tikista tulee selkeästi hänen mentorinsa: viisas, hiljainen hahmo, joka ei kuitenkaan suoraan sano, mitä Muumipeikon pitäisi tehdä vaan vain omalla rauhallisella tavalla hän pitää huolen siitä, että niin Muumipeikko kuin muutkin talvisen Muumilaakson oliot pärjäävät talven yli ja samalla oppivat pärjäämään omillaan.

Samaan aikaan Muumipeikon kanssa herää yllättäen myös Pikku Myy oravan varastaessa villoja hänen makuupussistaan. Mutta toisin kuin Muumipeikko Myy ei surkuttele itseään eikä ole peloissaan vaan suhtautuu talven haasteeseen itsepäisen energisesti: "Nyt on tosi edessä, mutisi pikku Myy ja virnisti itsekseen pimeässä."

Taikatalveen kuuluu myös muita hahmoja kuten etäinen, mutta pelottava Mörkö, kaunishäntäinen orava, kaapissa asuva esi-isä, kaunis mutta tappava jäärouva, Surku-koira, reippaileva Hemuli, Salome-ötökkä ja lukuisia nimeämättömiä otuksia. Yhteistä näille kaikille on, että he kuuluvat talveen. Tuu-tikin sanoin "On niin paljon väkeä, joka ei sovi kesään eikä kevääseen eikä syksyyn, – Kaikki hieman arat ja kummalliset. Muutamat yöeläimet ja oliot, joita ei huolita mihinkään ja joihin kukaan ei usko. Ne pysyvät piilossa koko vuoden. Ja sitten kun on rauhallista ja valkeaa ja yöt tulevat pitkiksi ja kaikki ovat nukahtaneet talviuneen – silloin ne tulevat esille."

Aluksi talvi onkin Muumipeikon mielestä synkkä ja hieman pelottava, mutta vähitellen hän oppii ymmärtämään sitä ja sen olioita Tuu-tikin hiljaisessa opastuksessa ja Pikku Myyn energisessä seurassa. Muumipeikosta kasvaa talven aikana vastuuntuntoisempi ja rohkeampi. Hän yrittää pitää huolta Muumitalosta ja sinne muuttaneista olioista parhaansa mukaan ja vaikka hän ei pidäkään yli-energisestä Hemulista hän ei loppujen lopuksi kuitenkaan voi valehdella tälle sen takia, että pääsisi hänestä eroon... ja lopussa Muumipeikko jopa pelastaa uhkarohkean Pikku Myyn.

Ja kun kevät saapuu on Muumipeikko ylpeä siitä, että "minulla on koko vuosi. Talvikin. Minä olen ensimmäinen muumipeikko, joka on kokenut koko vuoden." 

Tuu-tikki olisi varmasti ylpeä siitä, miten Muumipeikko myös ymmärtää kokemansa todetessaan Niiskuneidille tämän halutessa suojata ensimmäistä maasta noussutta kukkaa: "Anna sen selvitä miten parhaiten taitaa. Minä luulen, että se selviää paremmin, jos sillä on vähän vaikeuksia". 


Kokonaisuutena Taikatalvi oli nopea ja miellyttävä lukuelämys joten tulen varmasti lukemaan muitakin Muumi-tarinoita jatkossa. Kirja on kuvitettu Tove Janssonin omin mustavalkoisin piirroksin, mitkä antavat kirjalle myös lisäviehättävyyttä selkeästi ja kauniisti piirettyinä tilannekuvina.

Muita kirjoja tällä hetkellä aloitettuna:
Veikko Mikkonen: Maailmanrumpu (osa 1)
Katherine Neville: The Fire (jatkoa kirjalle The Eight, joka on ilmestynyt suomeksi nimillä Kahdeksan ja Musta kuningatar)
Joseph Campbell: The Hero with a Thousand Faces  (suomeksi ilmestynyt nimellä Sankarin tuhannet kasvot)
Liz Williams: Aavekauppiaan tytär

2 kommenttia:

  1. Tervetulos blogimaailmaan! :) Minä ajattelin lukea Mummipapan ja meren Helmetin kohtaan 22. Kuvitettu kirja. Ja Muumit sopisivat hyvin myös klassikkokirjaksi.

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa bloggaamaan kirjoista!

    Taikatalvi on todellakin kaunis nimi, eli tämähän oli mitä mainioin aloitus haasteeseen. Otan tämän myös vinkkinä, sillä Taikatalvi jäi itselläni kesken Janssonin juhlavuoden jälkeen. Syy ei ollut kirjan, vaan sen, että kirjan lukeminen venyi kevääseen ja ymmärsin, että haluan lukea sen talvella, koska se on niin täynnä talven taikaa.

    VastaaPoista